Turve on kansallisesti tärkeä suomalainen energiaresurssi. Soissa ja turvemaissa on energiaa enemmän kuin puussa ja enemmän kuin Norjan öljyssä. Luulisi, että kansa hurraisi tällaiselle resurssille. Mutta ei. Turve herättää intohimoja, erityisesti vastustajien keskuudessa.

Elintason säilyttäminen vaatii luonnon varojen käyttöä. Käyttö voidaan tehdä vastuullisesti ja luontoarvot huomioiden. Olemmeko valmiit tinkimään elintasostamme? Asumismukavuudesta? Kodin elektroniikasta? Tietokoneista? Taulu-tv:stä? Ulkomaan matkoista?

Epäilen vahvasti, että emme ainkaan itse (joku toinen voisi kyllä tinkiä kulutuksestaan meidänkin puolestamme!).

Suomessa on suo- ja turvemaita kolmasosa maan pinta-alasta, noin 10 milj. hehtaaria. Suojeluohjelmissa on mukana 1,2 milj. hehtaaria.

Hyödyntämällä alle puoli prosenttia suo- ja turvemaa alasta pystymme tuottamaan 5 - 6 prosenttia energiasta, viidenneksen kaukolämmöstä, jonka vaikutuksessa on miljoona ihmistä. Työllistämme 12 000 ihmistä. Ja varmistamme energiansaantia myös kriisitilanteissa.

En jaksa uskoa väitettä, että turvetuotanto tuolla puolen prosentin osuudella pystyisi tuhoamaan Suomen alkuperäisen suoluonnon. Suojelua on vara ja sitä pitääkin lisätä, mutta samalla turvetuotantoon pitäisi varata noin kaksi prosenttia suoalasta.

Oikaistakoon pari "väärinkäsitystä": turve-energiaa ei tuoteta kaivamalla tai louhimalla, vaan irrottamalla 1 - 2 cm kerros kerrallaan suon pinnasta auringon kuivatettavaksi.

Ja tuotannon loputtua jäljelle ei jää "mutakuoppia", vaan elinvoimainen metsä, helpipelto tai lintukosteikko.