Samat faktat - samat mielipiteet

27.1.2017 12.00 | Ahti Martikainen

Viimeisen vuoden aikana on kauhisteltu sitä, miten britit voivat erota EU:sta, miten Trumpin kaltainen henkilö voidaan valita presidentiksi ja miten on mahdollista, että pienet vihreät miehet lainasivat tankkeja ja saivat Krimin spontaanin kansanäänestyksen aikaan.


Samaan aikaan voi hämmästellä Suomessa sitä, että toinen puolue laittaisi Suomen kuntoon kiristämällä velanottoa ja toinen lisäämällä velkaa. Toisten mielestä Sote-uudistus on välttämätön ja yhtä tosissaan toiset ovat vakuuttuneita, että mitään noin järjetöntä ei ole konsaan suunniteltu.

Ja kaikki tämä tapahtuu aikana, jona meillä on nopeimmat ja monipuolisemmat viestintävälineet. Ikävä kyllä nuo samat välineet soveltuvat yhtä hyvin objektiivisen faktan välitykseen kuin trollaukseen. Sanoma ei ole niinkään tärkeä kuin se, kuka sanoo.

Talouselämä kirjoitti tällä viikolla, että viime vuonna Saksan sähköntuotannon CO2-päästöt olivat kilowattituntia kohden laskettuna neljä kertaa suuremmat kuin Suomen. Hollannin päästöt olivat viisinkertaiset ja Tanskankin kolminkertaiset. Ruotsista meidän pitäisi mallia ottaa. Suomen päästöt olivat noin 100 grammaa kilowattituntia kohden ja Ruotsin 10-20 grammaa. Kiitos ydinvoiman ja vesivoiman.

Tuulivoima voi olla vallan loistava juttu Saksassakin jostakin näkökulmasta, mutta hiilidioksidipäästöjen alentamiskeinona se on ollut täysi floppi. Ja sitä varten kai siihen alettiin investoida.

Suomessa tehdään vuosittain haastattelututkimus, jolla eri energiamuotojen haluttavuutta mitataan. Viime vuonna ainoastaan aurinkoenergiaa haluttiin lisää ja kaikkia muita haluttiin vähentää. Valitettavasti tuon kansalaistoiveen toteuttaminen tilanteessa, jossa sähkön kulutus oli kolmen prosentin kasvussa on mahdoton. Matematiikka on armoton.

Samassa tutkimuksessa mitataan erilliskysymyksillä ihmisten tietoja energia-alasta. On hätkähdyttävää, miten suuria virheitä kansalaisten käsitykset sisältävät. Kyselyyn vastanneiden kansalaisten mukaan Suomen kaikista soista turvetuotannossa on 16 prosenttia eli noin 1 500 000 hehtaaria eli tosi paljon. Todellisuudessa luku on 60 000 hehtaaria eli virhe on 25-kertainen. Ei siis ihme, jos pelottelu siitä, että nyt ovat menossa viimeiset suot aiheuttaa pelkoja kansalaisissa.

Todellisuudessa Suomen runsaasta 9 miljoonasta suohehtaarista suojeltuna on 1 200 000 hehtaaria ja ojittamattomana lisäksi 2 900 000 hehtaaria eli yhteensä soista on 45 prosenttia metsä-, maa- ja turvetalouden ulkopuolella. Loppuosa soista eli 4 900 000 hehtaaria on peltoina ja ojitettuina metsämaina. Eli faktat eivät tue viimeisten luonnontilaisten soiden olevan häipymässä mihinkään.

Tuo 25-kertainen virhe vaikuttaa luonnollisesti asenteisiin. Meillä suhtauduttaisiin varmasti erilailla kirkkoon, jos ihmiset luulisivat että kirkko vie kolmanneksen palkasta, nykyisen runsaan prosentin sijaan. Varmaan samalla tavalla hermostuttaisiin rajaliikenteeseen, jos ”tietäisimme”, että venäjänkielisiä olisi Suomessa samainen kolmannes nykyisen reilun prosentin sijaan.

Mutta tällaista tämä on. Täytyy vain luottaa Suomen objektiiviseen journalismiin, että se oikaisee tällaisia virheellisiä käsityksiä heti kun se niitä havaitsee. Virheellisiin faktoihin perustuvia vääriä päätöksiä kannattaa vain tosi populistit.

 

Ahti Martikainen

26 kommenttia "Samat faktat - samat mielipiteet"

Sivu 1/2

kyösti latvala 27.1.2017 13.26

Sinä varmaan Ahti ymmärrät, että puhuminen turvetuotantosoista ja sitten niiden vertaaminen kokonaissuoalaan, oli sitten kyseessä alkuperäinen tai nykyinen suoala on _harhaanjohtavaa_. Puhuisit faktoilla, niin voisi olla jotain uskottavuutta näissä kirjoituksissa. Nyt efekti on ainakin mulle ihan päinvastainen.

Iso osa suomen soista on ohutturpeisia tai puustoisia rämeitä, turvetuotannon uhkahan kohdistuu pääasiassa paksuturpeisiin suotyyppeihin kuten avosoihin, oli kyseessä sitten aapa tai keidasuo.

Vähän sama kun joku järvien kuivatuksesta hyötyvä yritys puhuisi, että me tarvitsemme vain 200 neliökilometrin alan järvi pinta-alaa yritystoimintaamme, eihän se ole kun (vaikkapa) 0.6% suomen koko järvien alasta. Sitten jätetäisiin kertomatta että järven on oltava juuri tietyillä ominaisuuksilla, kuten alle 200ha laajuinen, ja kirkasvetinen. Ja kappas, huomataan että yhtiö uhkaa hyvinkin tietynlaisia järviä.

Vai olenko väärässä? miksi puhut aina suomen kokonais suopintalasta?

Aimo Huikka 27.1.2017 16.50

Vapolle ja Ahdille kokonais suopinta-ala on sitä nyttemmin USA'ssa suosioon tullutta vaihtoehtoista totuutta.

Siitä oikeasta ja suhteellisesta totuudesta olemme ihan riittämiin kirjoitelleet. Totuus ja suhteellisuus ovat kuitenkin vain häiriötekijöitä subjektiivisen intressin toteuttamisessa

Olli Reinikainen 27.1.2017 17.06

Ahti kirjoittaa niillä virallisilla faktoilla, joita myös GTK käyttää. Fakta on faktaa, ei sitä vihertämällä muuksi saa. Ei kannata politikoida luonnontieteellisiä faktoja muutellen!

Voi olla! 27.1.2017 18.06

Ahti puhuu nyt kyllä ihan täyttä soopaa, kun väittää suomaata olevan 9 miljoonaa hehtaaria. Tuolla 9 milj. ha:lla tarkoitetaan kylläkin turvemaata, joka ei todellakaan ole lähimainkaan, aiempien kommentoijienkin mukaisesti, teknisesti turvetuotantokelpoista suota. Teknisesti hyödyntämiskelpoinen ala on luokkaa 600.000 ha eli kyllä tuo 16% on huomattavan paljon lähempänä totuutta kuin väität - varsikin kun otetaan huomioon myös jo loppuun kalutut suot. Kuulut itse loppulausumasi mukaisesti tosi populistien joukkoon.

Turve 27.1.2017 19.18

Nuo Ahtin pinta-alasta esittämät luvut näyttävät olevan ihan oikein ja ne perustuvat GTK:n asiantuntijoiden tekemiin tutkimuksiin. Metsäojitettu suo on myöskin osa turvemaiden kokonaisalaa. Turvetuotantokelpoisuus ei ole mikään raja suon ja turvealan määritelmälle. Teknisesti käyttökelpoinen turvealakin on paljon suurempi kuin nimierkki ”voi olla” yrittää väittää.

Nykyään taitaa suurin osa turvetuotantoon menevistä soista olla ojitettuja ja metsittyneitä soita.
Suojelussa oleva yli 1,2 miljoonan hehtaarin suoala on turvetuotantoalaan verrattuna 20 kertainen.

Ahti Martikainen 28.1.2017 9.03

Ohessa linkki 17.1.2017 päivitettyy GTK:n tilastoon, josta nuo esitetyt luvut ovat. http://www.gtk.fi/geologia/luonnonvarat/turve/turvemaat.html

Tuolta löytyy myös paljon muuta virallista tietoa suomen soista ja turvemaista. Kannattaa tutustua.

Vapo on tehnyt sitoumuksen, ettei se edes hae lupia ojittamattomille soille. Näin ollen puolet kaikista soista oli suojellut ja ojittamattomat suot eivät ole turvetuotannon takia vähenemässä. Pari vuotta sitten luonnonsuojelukia uudistettiin. Siinä on määritelty, etti turvetuotantoa enää sijoiteta noille ojoittamattomille soille.

Mielenkiintoinen ykstyiskohta laisssa on, ettäojittamattomia soita voi kyllä edelleen kuivata metsäksi tai pelloksi, mutta se on toinen juttu. Tyypillinen uusi turvetuotantoalue sijoittuu sellaiselle ojitetulle turvemaalle, mikä on ojitettu metsätarkoitukseen, mutta mikä ei kuitenkaan kasva kunnolla metsää. Se ei siis ole enää avaa suota, mutta ei metsääkään.

Aimo Huikka 28.1.2017 17.01

Asian ydin ei ole GTK tilaston suopinta-alat eivätkä niiden ojitus ja eksistenssitilat. Ne ovat tietoja joiden avulla yritetään vähintäinkin ihmisten alitajuntaan virittää ajatusta turve-energian ja tuotannon vähäpätöisyydestä ja vähistä seurauksista. Eli se "Trumpistinen vaihtoehtoinen totuus" mihin tarkemmin selventämättä viittasin.'

Totuus, siis se toinen totuus ja valitettavasti se faktatotuus on se että turpeenpolttoa ei lainkaan pitäisi tapahtua sen kokonaisvahingollisuuden vuoksi. Mikä tahansa muu energia paitsi teollinen puu energia on kokonaisvaikutukseltaan edullisempaa kuin turve energia.

Järjellisiä energiavaihtoehtoja olisi Vapollekin tarjolla, jos se yhtiönä ja yhteiskuntaa palvelevana toimijana haluaa paikkansa pitää.

Näitä on kaasusta-pienydinvoimaan ja jopa uraanin ja toriumin kaivamiseen turpeen sijasta

Karhila 29.1.2017 10.29

Aimo Huikka: "Mikä tahansa muu energia paitsi teollinen puu energia on kokonaisvaikutukseltaan edullisempaa kuin turve energia."
Tuulimyllyt taisi unohtua.

Aimo Huikka 29.1.2017 12.22

Karhila on oikeassa. Tuulivoima unohtui listasta. Tuulivoimahan on kaikkein pahimmassa asennossa toimivan pienhiukkasvoiman ja energiatalouden tuhon äiti.
Se unohtui kaiketi siksi, että sen osuus, luojalle kiitos, on Suomessa jäänyt melko pieneksi. Tosin jokainen mylly liikaa ilmaston ja energiatalouden kannalta.

Turvenuija 1.2.2017 17.54

Ahti valittelee vääristä käsityksistä ja samalla Vapo syytää niitä muita reittejä...
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/bioenergiayhdistys-levittaa-jalleen-vaaraa-tietoa-turpeesta/
Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Hannu Rissanen 2.2.2017 22.33

Soiden pinta-alasta vain noin 2 % on energiakäytössä. Tuo ala on niin pieni, että sillä ei kerta kaikkiaan voi olla suurta merkitystä soihin kokonaisuudessaan. Mistä näitä pölhökustaita oikein tulee?

Turvenuija 3.2.2017 21.07

"Soiden pinta-alasta vain noin 2 % on energiakäytössä. Tuo ala on niin pieni, että sillä ei kerta kaikkiaan voi olla suurta merkitystä soihin kokonaisuudessaan. Mistä näitä pölhökustaita oikein tulee?"

Eli luokkaa 4-5 kertaa pääkaupunkiseudun pinta-ala...Tuollaisilla prosenttikikoilla saa isotkin pinta-alat näyttämään pieniltä..

Ins. YAMK 5.2.2017 12.30

Olen nyt jo useamman blogikirjoituksen lukenut, nyt on pakko kommentoida. Miten VAPO kehtaa nykypäivänä julkaista tuollaista propagandaa. Järviä on Suomen historian aikana kuormitettu ja saastutettu aivan riittävästi. Suomen järvissä aiemmin valtalajeinakin kasvaneet jalokalakannat on järjestelmällisesti hävitetty. Tämä on kuitenkin tapahtunut suurelta osin aikakaudella, jolloin ollaan voitu vedota tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen. Enää se ei ole mahdollista. Miten joku kehtaa 2000-luvulla lobata toimintaa, joka tuhoaa pysyvästi ja lopullisesti Suomen järvet ja joet? Jos meillä suomalaisilla olisi vähänkään järkeä päässämme, niin turvetuotanto kiellettäisiin lailla.

Ahti Martikainen 7.2.2017 12.22

Kiitokset Ins. YAMK:lle napakasta mielipiteestä. Keräsin oheen muutamia ei VAPO:n tekemiä tutkimuksia ja niistä kertovia uutisia. Juuri Tämä on se onglema. Mielikuvat ja tutkitut faktat eivät kohtaa.

Jos katsot tuon Suomen Ympäristökeskuksen tutkimuksesta taulukon sivulta 21, niin sen mukaan

-turvetuotannon pinta-ala on 0,2 % Suomen maapinta-alasta
-turvetuotannon osuus vesistöjen kiintoainekuormasta on 0,2 %
-turvetuotannon osuus vesistöjen fosforikuormasta on 0,4 %
-turvetuotannon osuus vesistöjen typpikuormasta on 0,4 %

Näistä 0,2 % -0,4 %, luvuista keskustellaan ja 99,6 %- 99,8 % jää monilta ulkopuolelle, mikä ei milestäni ole kovin loogista.



1. Linkki GTK:n tiedotteeseen Marttinjärven ja iso-Kivijärven vertailututkimuksesta 1.12.2016

http://www.gtk.fi/ajankohtaista/media/uutisarkisto/index.html?year=2016&number=744&newsType=PressReleases

2. Ylen tekemä juttu tuosta GTK:n tutkimuksesta
http://yle.fi/uutiset/3-9327418

3. Suomen ympäristökeskukuksen tutkimus eri maankäyttömuotojen vesistövaikutuksista

http://energia.fi/files/402/syke_maankayton_vesistovaikutukset_raportti_3132015.pdf
Sivulta 21 löytyy taulukossa eri maankäyttömuotojen vaikutukset Suomen vesistöihin

4. Ylen juttu 6.2., jossa turvetuottaja, turpeenkäyttäjä ja SSL.n edustaja kertovat turvetuotannosta nyt ja tulevaisuudessa

http://areena.yle.fi/1-3977241?autoplay=true

Voi olla! 7.2.2017 15.43

Jos kokonaiskuormitus on yli 6000 kg/a ja suokuutio sisältää 80-100 kg kuiva-ainetta, niin vuotuinen kuormitus on yli 60-75m3 suota vesistöön. Kun tämä läjä liotetaan veteen, niin saadaanhan siitä melkoinen kuralammikko aikaiseksi.

Kommentoi "Samat faktat - samat mielipiteet"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.