Vapon johto

 

Vapo-konsernissa on Vapo Oy:n hallituksen nimittämä johto, joka tukee toimitusjohtajaa tämän työssä. Johdon työskentely tapahtuu kahdessa johtoryhmässä; konsernin johtoryhmässä ja Vapo Oy:n energialiiketoiminnan johtoryhmässä. Johtoryhmien vastuulla on:

  1. Päättää investoinneista ja hankinnoista hallituksen hyväksymien valtuuksien puitteissa.
  2. Varmistaa, että hallintoelimissä tehdyt päätökset pannaan asianmukaisesti täytäntöön organisaatiossa.
  3. Avustaa Vapo Oy:n toimitusjohtajaa valmistautumaan Vapo Oy:n hallituksen kokouksiin ja selvittämään kaikkia toimitusjohtajan sille selvitettäväksi tuomia asioita.
  4. Edistää aktiivisesti toimialojen välistä yhteistyötä ja sopii yhteisistä periaatteista ja kehittämistoimista konsernin johtamisessa.

Johtoryhmät kokoontuvat säännöllisesti. Konsernin johtoryhmä kokoontuu vähintään kolme kertaa vuodessa ja energialiiketoiminnan johtoryhmä vähintään kerran kuukaudessa.

Vapo Oy:n energialiiketoiminnan johtoryhmän työjärjestys on liitteenä (liite 5).