Siirry sisältöön

Atria

Kaikki on osaa­mi­ses­ta kiinni

Nevelillä ja Atrialla on pitkäaikainen lämmön-­ ja höyryntoimitus­sopimus Nurmon tuotantolaitokselle. Toimitettava energiamäärä on noin 70 GWh vuodessa.

Suomalaisen ruoan muuttuvaan ja kasvavaan kysyntään Atria on toteuttamassa historiansa suurinta investointia siipikarjatuotannon laajennukseen Nurmon tuotantolaitoksen yhteyteen. Energiayhteistyösopimukseen sisältyy uuden siipikarjatehtaan tarvitseman energian tuotanto.

Emme ole helppo asiakas

– Nurmon tuotantolaitos ei ole energian toimituksen kannalta mitenkään poikkeuksellinen. Energian tarpeemme on hyvin ennalta arvioitavissa. Emme kuitenkaan ole helppo asiakas, sillä prosessiemme haavoittuvuus tekee meistä kovin vaativan asiakkaan. Vaadimme erinomaista toimitusvarmuutta. Energian toimituksen pitää olla ehdottoman häiriötöntä.

– Valitsimme Nevelin, sillä halusimme kilpailukykyistä varmuutta. Varmuutta tuo osaava kumppani. Riittävän iso operoija tuo osaamista niin käyttöön kuin polttoainehuoltoon. Olemme olleet valintaamme hyvin tyytyväisiä. Yhteistyö on toiminut.

Sopimukseen liittyen Nevel rakensi alueelle uuden 13 MW:n höyrykattilalaitoksen. Atrian vanha lämpökeskus toimii edelleen varalaitoksena ja tasaa tarvittaessa huippukuormaa. Nevel vastaa koko energiantuotannosta eli käyttö-­ ja kunnossapitotoiminnasta ja polttoainehuollosta.

Miksi Nevel

  • Häiriötön energiansaanti
  • Avoin keskustelukulttuuri
  • Todennettua toimitusvarmuutta
  • Energiatehokkuuden toteuttaminen ketterästi
  • Tavoitteena hiilineutraali ruokaketju vuoteen 2035 mennessä

Toimiva yhteistyö

Osana toimivaa yhteistyötä Atria arvostaa avointa keskustelukulttuuria. Nevel on Nurmossa kuin osa Atrian omaa organisaatiota. Erityisen tärkeää yhteistoiminnassa on ollut, että asioiden käsittely ja tarkastelu sekä ratkaisujen haku on ollut ennakoivaa. Myös ongelmatilanteet on käsitelty riittävällä avoimuudella. Sen kautta on saatu hyvä pohja toiminnan edelleen kehittämiselle.

Atria ja Nevel ovat yhteistyössä tunnistaneet ja priorisoineet kehityskohteita, jotka edesauttavat Atrian ruokaketjun hiilineutraaliuden tavoittamista vuoteen 2035 mennessä. Yhteistyömalli mahdollistaa energiatehokkuutta edistävien toimenpiteiden toteuttamisen ketterästi.

Jussi Blom

Industrial business

Finland

+358 400 638 868

Jyrki Eurén, Nevel

Jyrki Eurén

Industrial business

Finland

+358 40 5028 544