Talven kylmin päivä nosti polttoainekuljetukset huipputasolle

Torstai 5.1.2017 oli toistaiseksi talven kylmin päivä. Tämä näkyi myös Vapo Oy:n polttoaineiden kysynnässä. Torstaina Vapo Oy toimitti Suomessa polttoaineita yhteensä noin 52.000 MWh:n verran. Polttoaineiden kuljettamiseen tarvittiin lähes 500 perävaunuyhdistelmää. Polttoaineet käytettiin pääasiassa kaukolämmön tuotantoon ja yhteistuotantolaitoksissa lämmön ja sähkön tuotantoon.

Polttoaineista valtaosa oli jyrsinpolttoturvetta ja loput energiahaketta, pellettiä ja palaturvetta. Vapo Oy:n varatoimitusjohtaja Jyrki Vainionpään mukaan Vapo Oy:llä on kaikkia polttoaineita hyvin varastossa eikä polttoaineista ole pulaa missään päin Suomea. Vainionpään mukaan suurin haaste kovilla pakkasilla tulee kuljetuskalustolle. ”Nyt nähdyt ja koetut jopa 40 pakkasasteen lukemat laittavat kuljetuskaluston koetukselle”, Vainionpää sanoo.

Kovat pakkaspäivät osoittavat Suomen energiajärjestelmän akilleen kantapään, mikä on Vainionpään mukaan heikko omavaraisuus sähkön tuotannossa. ”Tämänkin pakkasjakson aikana Suomeen on tuotu sähköä 4 500 MW:n teholla Ruotsista, Venäjältä ja Virosta. Tuontisähkön osuus on ollut jopa kolmannes sähkön kokonaiskulutuksesta. Tilannetta on helpottanut Venäjän talvilomakausi, minkä ansiosta Venäjällä riittää sähköä vientiin.”

Vainionpää jakaa koko energia-alan huolen lämmön ja sähkön yhteistuotannon kapasiteetista seuraavan vuosikymmenen aikana. ”Suomen energiapaletin vahvuutena on ollut sen monipuolisuus. Kylminä jaksoina, jolloin lämmöntarve on suurin, yhteistuotantolaitokset tuottavat eniten myös sähköä. Kun lämmön ja sähkön tuotanto eriytyvät katkeaa tämä automatiikka. Normaalioloissa tilanne ei ole ongelma, mutta mikäli jokin siirtoyhteys vioittuu tai suurilla sähköntuotantolaitoksilla on häiriötä, muuttuu tilanne merkittävästi.”

Kaukolämmön kanssa yhteistuotannolla tuotettu sähkö on merkittävä osa Suomen sähköntuotantoa. Esimerkiksi eilen kaukolämmön yhteistuotantosähkö vastasi neljännestä kotimaisesta sähköntuotannosta ja sen osuus oli kutakuinkin samansuuruinen kuin ydinvoimaloilla tuotetun sähkön määrä. 

Lisätietoja: Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Vapo Oy, puh. 040 680 4723